Ylpeyskylpy!

Kävin viikonloppuna poikien kanssa tapaamassa Mammaa ja Pappaa kotikonnuilla. Kerroin pojille jo ajoissa milloin lähdetään, ettei sitten vaan ala säätäminen siitä, että kun on sitä ja tätä. Vastaus oli välittömästi, että käy! Olin aavistuksen hämmentynyt asiasta, mutta ajattelin etteivät varmaan oikein tajunneet asiaa vielä siinä vaiheessa. Perjantain lähestyessä, odotin marinan alkavan, mutta katinkontit -pojat olivat jopa innoissaan asiasta. Käsittämätöntä!

Eiku sitten vaan matkaan veljet Hopeat. Pojat sättäilivät aikansa kännyillä ja pädeillä, juttelivat mukavia ja torkahtelivat pikku pätkiä. Ohitettuamme Tampereen, heidän mielestään matka oli jo lopussa, koska kommentti oli että tämähän meni nopeasti läpi. Loop radiosta täysille ja mullikuorolaulua kolmeäänisesti loppumatka siten, että ohitettaessa oli muilla tiellä liikkujilla tasan varmasti ihmettelemistä! Sama malli kotio tultaessa ja Suonenjoen kohdalla suunnittelivat jo uutta matkaa -kun oli ollut niin mukavaa :)

Minulle tuo oli jälleen kerran kasvattava tapahtuma! Ei ne vaan mukulat ole enää pieniä. Tappelut ja nahistelut olivat jo ihan erilaisia kuin mitä ne ovat olleet nuorempana. Nyt niihin liittyi se oikea keskenäinen välittäminen, joka äijämaailmassa tarkoitti esimerkiksi paljaalla kämmenellä läimäisyjä selkään hirveän räkättämisen saattelemana, painimista, suun soittoa, mutta seassa myös jotain mitä ennen en ole havainnut: yhteisiä arvoja ja ajatuksia siitä miten asioita pitäisi hoitaa ja ihmisiä kohdella…nyyh helvetti :| 

Olen aina ollut ylpeä mukuloistani! Ihan helpoimman kautta ei aina ole edetty, mutta viime viikonloppu oli oikeaa ylpeyskylpyä heistä! Turun pää ei ole nähnyt heitä taas vähään aikaan ja sinä aikana rasavilleistä elohopeakipinöistä on kasvanut kokonsa ja ikänsä puolesta nuoria miehiä. Sitä päivittelyn määrää, mitä tuli vanhemmiltani, velipojalta perheineen ja mikkihiiren pesueelta. Tippa silmäkulmassa kattelin miten jokaisen ihmisen kohdalla pojilta tuli käden puristusta, silmiin katsomista ja selkeästi sanottuja tervehtimisiä. Tutuimmat halattiinkin läpi, mutta samaa ikäluokkaa olevan serkkulikan kohdalla ymmärrettävästi vain huikattiin terkut ;) Noh, loppukesästä sitten pääsevät jo porukassa paateille – sille helvetinmoiselle Aussie bar –lotjallekin :o

Osaan kuvitella ihmisten vaikeuden suhtautua näihin pojanretaleisiin. Yht´äkkiä ovat nyrkillä tapettavista hujahtaneet aikamiehiksi. Itsellänikin tuo tuntuu vaikealta. Varsinkin Sanen kohdalla en meinaa millään tottua siihen, että tuota kaveria vaan riittää ja riittää sen suoristaessa ruhoaan. Olen eräitä kertoja arjessa muistuttanut itseäni siitä, että älä holhoa. Yritä antaa neuvot ja ohjeet kuten tekisit ne tuon ikäiselle opiskelijalle ja anna sitä vastuuta...muttamutta! Kuten frouva aina välillä muistuttaa, niin joskus olen liiankin kanaemo asioiden kanssa. Myönnetään. Niin olen. Perusteena kuitenkin sanoisin, että olen ehkä nähnyt liian paljon, mutta hei –minä yritän ja onhan nämä fiksuja sällejä...ja väitetäänhän sitä sinisin silmin insinöörinkin kehittyvän ;)

Kiitokset kaikille, joita ehdin tavata tämän pikareissun aikana! Enempään ei vaan tällä kertaa aika riittänyt :)

T: Kylpijä