Kävin viikonloppuna poikien kanssa tapaamassa
Mammaa ja Pappaa kotikonnuilla. Kerroin pojille jo ajoissa milloin lähdetään,
ettei sitten vaan ala säätäminen siitä, että kun on sitä ja tätä. Vastaus oli
välittömästi, että käy! Olin aavistuksen hämmentynyt asiasta, mutta ajattelin
etteivät varmaan oikein tajunneet asiaa vielä siinä vaiheessa. Perjantain
lähestyessä, odotin marinan alkavan, mutta katinkontit -pojat olivat jopa
innoissaan asiasta. Käsittämätöntä!
Eiku sitten vaan matkaan veljet Hopeat. Pojat sättäilivät
aikansa kännyillä ja pädeillä, juttelivat mukavia ja torkahtelivat pikku pätkiä.
Ohitettuamme Tampereen, heidän mielestään matka oli jo lopussa, koska kommentti
oli että tämähän meni nopeasti läpi. Loop radiosta täysille ja mullikuorolaulua kolmeäänisesti loppumatka siten, että ohitettaessa oli muilla tiellä liikkujilla tasan varmasti ihmettelemistä! Sama malli kotio tultaessa ja Suonenjoen
kohdalla suunnittelivat jo uutta matkaa -kun oli ollut niin mukavaa :)
Minulle tuo oli jälleen kerran kasvattava tapahtuma! Ei ne
vaan mukulat ole enää pieniä. Tappelut ja nahistelut olivat jo ihan erilaisia
kuin mitä ne ovat olleet nuorempana. Nyt niihin liittyi se oikea keskenäinen
välittäminen, joka äijämaailmassa tarkoitti esimerkiksi paljaalla kämmenellä
läimäisyjä selkään hirveän räkättämisen saattelemana, painimista, suun soittoa,
mutta seassa myös jotain mitä ennen en ole havainnut: yhteisiä arvoja ja
ajatuksia siitä miten asioita pitäisi hoitaa ja ihmisiä kohdella…nyyh helvetti :|
Olen aina ollut ylpeä mukuloistani! Ihan helpoimman
kautta ei aina ole edetty, mutta viime viikonloppu oli oikeaa ylpeyskylpyä
heistä! Turun pää ei ole nähnyt heitä taas vähään aikaan ja sinä aikana rasavilleistä
elohopeakipinöistä on kasvanut kokonsa ja ikänsä puolesta nuoria miehiä. Sitä
päivittelyn määrää, mitä tuli vanhemmiltani, velipojalta perheineen ja
mikkihiiren pesueelta. Tippa silmäkulmassa kattelin miten jokaisen ihmisen
kohdalla pojilta tuli käden puristusta, silmiin katsomista ja selkeästi sanottuja
tervehtimisiä. Tutuimmat halattiinkin läpi, mutta samaa ikäluokkaa olevan
serkkulikan kohdalla ymmärrettävästi vain huikattiin terkut ;) Noh,
loppukesästä sitten pääsevät jo porukassa paateille – sille helvetinmoiselle
Aussie bar –lotjallekin :o
Osaan kuvitella ihmisten vaikeuden suhtautua näihin pojanretaleisiin. Yht´äkkiä ovat nyrkillä tapettavista hujahtaneet aikamiehiksi.
Itsellänikin tuo tuntuu vaikealta. Varsinkin Sanen kohdalla en meinaa millään
tottua siihen, että tuota kaveria vaan riittää ja riittää sen suoristaessa
ruhoaan. Olen eräitä kertoja arjessa muistuttanut itseäni siitä, että älä
holhoa. Yritä antaa neuvot ja ohjeet kuten tekisit ne tuon ikäiselle
opiskelijalle ja anna sitä vastuuta...muttamutta! Kuten frouva aina välillä
muistuttaa, niin joskus olen liiankin kanaemo asioiden kanssa. Myönnetään.
Niin olen. Perusteena kuitenkin sanoisin, että olen ehkä nähnyt liian paljon,
mutta hei –minä yritän ja onhan nämä fiksuja sällejä...ja väitetäänhän sitä sinisin silmin insinöörinkin kehittyvän ;)
Kiitokset kaikille, joita ehdin tavata tämän pikareissun
aikana! Enempään ei vaan tällä kertaa aika riittänyt :)
T: Kylpijä
